sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Westielenkki 3.4.2011

Aatulan sunnuntai kului westielenkin merkeissä. Tällä kertaa lenkkeilimme kaupungin keskustan tuntumassa. Lenkki oli siis hihnalenkki, eivätkä koirat saaneet juosta vapaana. Syynä poikkeukselliseen lenkkiin oli keväinen kurakeli. Aatulan metsäpolut ovat nimittäin tähän aikaan vuodesta niin huonossa kunnossa, ettei niillä pysty kävelemään.  Tämä rajoitehan koskee siis ainaostaan lenkkien kaksijalkaisia (sillä tavalla westieihin verrattuna vajaavaisia kun ovat) osallistujia; westieitähän rospuutto ei tietenkään hidastaisi. ;) Aatulassa palataankin järjestemään westielenkkejä metsäpoluille sitten, kun ihmisetkin pärjäävät taas poluilla. 

Lenkillä olivat Aatun lisäksi mukana westiet Elsa, Jane, Pipsa ja Puppe. Lenkin virvoketarjoilu tuli tällä kertaa eduskuntavaaliehdokkaiden puolesta. Lenkin varrella oli erään ehdokkaan koju, jossa tarjoiltiin vaalilupausten ohella makkaraa ja kuumaa mehua. Lenkkijoukkomme pysähtyikin hetkeksi kojun luo makkaraa maistelemaan. Näytti koju houkuttavan myös walkoisia weijareita. Kovasti Aatunkin nenu veti makkaroihin päin, mutta  koska raukalle ei saa allergian vuoksi mitään antaa, jäivät makkarat isännältä maistelematta. Onneksi muu westiejoukko omistajineen sai kuitenkin suunsa makeaksi!

Aatula on hyvillään, kun lenkkiporukka alkaa vihdoin vakiintua ja tutustua toisiinsa. Keskustelut lenkillä ovat mukavia ja antoisia kaikin puolin. Metsäpoluilla koiratkin sitten taas pääsevät nuhjaamaan ja nauttimaan toistensa seurassa ihan toisella tavalla kuin tällaisilla hihnalenkeillä. Joka tapauksessa kaupunkilenkki toi westielenkkeihin mukavaa vaihtelua ja keskustelukin sujui omistajien välillä paremmin kuin metsäpoluilla, jossa kuljetaan usein jonossa peräkkäin. Hauska oli myös saada huomiota kanssaulkoilijoilta, jotka kovasti ihastelivat westieitämme!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti