maanantai 23. tammikuuta 2012

Päivittelyä

Huh, aikaa on kulunut, onnellista sellaista! Raskaus on ollut yllättävän voimiavievää, siksi bloggaaminenkin on jäänyt. Äiskä jää tänään vihdoin mammalomalle, joten jos energiaa suinkin riittää, bloggailuunkin olisi tarkoitus antaa nyt aikaa.

Mutta, mitä on Aatu-herran elämään tauon aikana kuulunut. Isäntä vietti kesän  ja syksyn tiiviisti iskän hoivissa. Pikkuhiljaa arki palasi ennalleen, ja äiskäkin alkoi taas osallistua Aatun hoitamiseen. Kuitenkin edelleen päävastuu ruokinnasta ja muusta hoitotoimesta on iskällä. Kesä ja syksy menivät jälleen Aatun allergiaoireita lievittäessä. Eliminaatiodieetti oli koko kesän ja syksyn katkolla, koska oireita aiheuttivat myös ulkoallergeenit. Vihdoin lumen tultua oireet kuitenkin helpottivat, ja Aatu voi tällä hetkellä oikein hyvin. Possunlihaakin jo ehdittiin kokeilemaan. Se kuitenkin aiheutti tassujen kutinaa ja levottomuutta. Alkaa vahvasti näyttää siltä, että herran ruokavalio jää poron, hirven, hevosen ja lohen varaan. Kasvissose puolestaan on äiskän raskauden myötä (voitteko kuvitella, että raastettu tai soseutettu kurkku saa ihmisen oksentamaan!) vaihtunut eläinkauppojen valmisversioon.

Aatu-herra on sopeutunut uuteen elämäntilanteeseen kunnioitettavan hyvin. Entinen arki pitkine metsälenkkeineen on vaihtunut lähinnä äiskän kanssa kadulla lyllertämiseen ja piiiiiitkiin päikkäreihin sohvalla. Viikonloput ovat ehdotonta suosikkiaikaa niin äiskälle kuin isännällekin. Tällöin nimittäin iskä ehtii terriäisen kanssa metsään ja äiskä voi luistaa lenkitysvastuusta. Täytyy kyllä myöntää, että hieman lisäpainoa on tullut, ei vain äiskälle, vaan myös isännälle; herran pienistä ruoka-annoksista (noin 90 g lihaa / annos) kun ei olla raaskittu nipistää riittävästi liikunnan vähennyttyä. Kuntokuuri siis molemmilla edessä vauvan synnyttyä. Onneksi Aatun kylkiluut sentään vielä tuntuvat jotenkin, toisin kuin äiskällä. Hih! ;) Muutoinkin Aatu tuntuu pitävän äiskää jatkuvasti silmällä, tottelee ennennäkemättömän hyvin, lohduttaa, hauskuuttaa, ei vaadi liikoja ja on seurana. Aatu selvästi vaistoaa, että jotain on tapahtumassa ja äiskälle on nyt oltava oikein kiltti. Loistava kaveri - ei voi muuta sanoa! <3

4 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa, olette palanneet!! :) Hienoa kuulla, että kaikki on sujunut hyvin. Mitä nyt nuo pikkukilot ;) Mutta kyllä sitä sitten reenaamaan ehtii myöhemminkin! Ja tuosta ruokailusta; onneksi sentään olette löytäneet muutamia sopivia ruokia, kyllä noissakin jo on vaihtelua kerrakseen :) Ja hienoa myöskin, että Aatu on sopeutunut hyvin kaikkiin muutoksiin. Toivottavasti suhtautuu tulevaan pikkusisrukseen yhtä hienosti kun muuttuneeseen äiskään ;) Ja jos nyt oikein ymmärsin, niin pikkuihminenkään ei vielä ole maailmaan tullut, eli Onnea sitten tulevaan suureen koitokseen, toivottavasti kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kiitos kovasti! Kyllä nyt on vakaa tarkoitus postailla ainakin muutaman kerran viikossa. Ja vauva todella siis edelleen masussa mylläämässä. :) Täytyy käydä Sofinkin blogia kurkkaamasaa pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja siis Sofin Blogihan on muuttunut Sofin ja MILAN blogiksi ;)

      Poista
    2. Totta, huomasin itsekin edellisen kommenttini jälkeen. ;)

      Poista