perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tilannekatsaus

Aatulan isännän ruokavalio on viimeiset viisi viikkoa koostunut pääasiassa possusta. Nyt näyttäisi siltä, että possu sopisi Aatulle, tietyin varauksin tottakai. 

Muutama viikko sitten äiskä ja iskä olivat jo luovuttamassa possunlihan antamisen suhteen. Tuolloin Aatun iho oireili jonkin verran. Possukokeilua jatkettiin kuitenkin, koska isännän oireet eivät olleet pahoja, isäntä itse ei oireista juurikaan välittänyt ja oireiden aiheuttajasta ei voitu kovien pakkasten ja maitotuotteiden antamisen jälkeen olla täysin varmoja. Niinpä Aatulassa jatkettiin possukokeilua kovien pakkasten yli ja maitotuotteiden antaminen lopetettiin. Vähitelleen kutiavat kohdat helpottivat ja ruvet hävisivät. Koska iho-oireet paranivat possukokeilun aikana, possunliha kutinaa ja rupia ei siis aiheuttanut. Jes!!

Nyt ongelmaksi on kuitenkin muodostunut Aatun ihonvärin tummuminen. Aatulla on aikaisemmin ollut kauttaaltaan vaalea iho, kuten kuuluukin. Nyt possukokeilun ja edellä kuvattujen iho-oireiden myötä Aatun iho on tummunut vatsan seudulta, etutassuista ja päästä huomattavan paljon. Mitään ulkoloisia tai ihotulehduksia Aatulla ei ole, joten tummuminen voi olla merkki sopimattomasta ruokavaliosta. Ihon tummuminen voi myös olla pelkästään jälkioire aikaisempien iho-oireiden jäljiltä. Toisaalta isännän iho on voinut reagoida myös johonkin ulkoallergeeniin. Ei auta, kun seurata tilannetta. Huoh! 

Aatulassa päätettiin joka tapauksessa palata Aatulle varmasti sopivaan hirvi-poro -ruokavalioon ja katsoa, alkaako ihonväri palautua ennalleen. Toivoa possunlihan suhteen ei ole menetetty... possunliha olisi hyvä lisä ruokavalioon. Peukut pystyyn, että väri palautuu ennalleen. Kunhan Aatun iho taas on normaali, kokeillaan Aatulassa jälleen uutta proteiinilähdettä. Possunlihan aika on taas joskus myöhemmin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti