lauantai 5. helmikuuta 2011

Aamu

Aatulan aamu alkoi sotkuisissa merkeissä. :( Aatu oli eilen saanut mahaansa jotain sopimatonta, joka sitten tuli heti aamusta runsaan nesteen kanssa ylös mihinkäs muuallekaan kuin sänkyyn. Kauniisti Aatu tuli äiskän kylkeä kyhnyttämään, että nyt olisi jokin vialla. Eihän siinä sitten enää mikään auttanut. Onneksi herra kuitenkin sai kökön itsenäisesti ja suhteellisen helposti ulos.

Mutta tämä kökkö, kovin oli kummallisen näköinen. Kökkö näytti pieneltä vaahtomuovinpalalta mutta oli kova, hieman joustava kylläkin. Ensimmäisenä äiskälle tuli mieleen kauhukuva ns. myrkkusyöteistä, joissa tosiaan voi olla suolentukoksen aikaan saamiseksi vaahtomuovia tms. Toisaalta lenkeillä ollaan kyllä aina isännän kaikki-mitä-löydetään-on-heti-syötävä -asenteen takia todella varovaisia. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joku koiranvihaaja sattuu omille kulmille syöttejään nakkelemaan. Kuuleehan niistä tasaisin väliajoin. Kökkö saattoi olla myös pala rustoa; Aatu nimittäin söi eilen hirven luita. Kökön rakenne oli hyvin rustomainen, vaikkakin muistutti pienine reikineen vaahtomuovia. Liekö pienet vaahtomuovimaiset reiät sitten mahahappojen tuotosta? Toivottavasti mahaan ei jäänyt muita kökköjä, ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Aatu onneksi syö normaalisti ja on leikkisä. :)

Jäämme seuraamaan tilannetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti