keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Rapsuttaa, rapsuttaa...

Aatulan isäntä ei valitettavasti kuulu niihin (harmillisen harvinaisiin) westieihin, joilla ei ole mitään allergioita.  Aatu on siis allerginen. Veritestein Aatulla on todettu pöly- ja varastopunkkiallergia. Veritestit tullaan todennäköisesti uusimaan kevään/kesän aikana siitepölyjen ja heinien osalta. Ruoista allergiaa aiheuttaa ainakin kana; eliminaatiodieetti on kesken.

Aatun allergiakupla, kuten tilannetta Aatulassa kutsutaan, alkoi viime keväänä. Tätä aiemmin Aatulla oli jo ollut pieniä vaivoja, lähinnä vatsanpuruja ja karvojen punoittelua, kuivaruoan syömisen aikana. Kuivaruoka jätettiinkin pois, kun Aatu oli puolivuotias; nappuloista siirryttiin NEU-merkkiseen koirien märkäruokaan, ja oireet hävisivät.

Aatu ehti olla oireettomana puolisen vuotta, kun allergiset oireet iskivät toden teolla. Viime keväänä Aatu alkoikin kutisemaan  kauttaaltaan. Myös tassut ja suunpielet alkoivat oireilemaan pahoin. Allergiaoireiden ollessa pahimmillaan Aatun tassut olivat vereslihalla ja huulet mätäpahkuroita täynnä. Myös erinäisiä karvojen punoitteluja esiintyi. Viime keväästä saakka Aatulassa ollaankin sitten keskitytty enemmän tai vieläkin enemmän allergian selvittämiseen ja oireiden hoitoon. Huh! :( 

Aatun allergiaoireet olivat pahimmillaan viime kevään ja kesän aikana. Aatun ruokavalio koostui tuolloin erilaisista NEU-ruoista. Aatu sai myös teollisia koirankeksejä, solmuluita ja kuivaherkkuja. Allergiaan vaikutti varmasti myös kuuma ja kuiva kesä kaikkine pölyineen. Kesän lopulla kaikista teollisista ja kuivatuista herkuista kuitenkin luovuttiin, ja oireet helpottivat miltei heti. Koska oireet eivät kuitenkaan hävinneet kokonaan, päätettiin, että Aatu on vietävä allergiatesteihin. Aatulassa oltiin jo ennen testejä melkoisen varmoja varastopunkkiallergiasta. Myös pölypunkki- ja siitepölyallergiaa pelättiin. Allergiatesti paljasti epäilyt todeksi, Aatu on allerginen sekä varasto- että pölypunkille. Siitepölyallergiaa ei löytynyt, ja ruoka-aineita ei edes testattu (eliminaatiodieetti varmempi tapa selvittää ruoka-aineallergiaa).

Syksyllä, ennen allergiatestin ottamista, Aatun ruokavalio muutettiin perunapohjaisiin NEU-ruokiin. Tämä siksi, että muissa NEU-ruoissa on riisiä, jossa  on varastopunkkia (kuten sanottu, osasimme epäillä varastopunkkiallergiaa). Ruoanvaihdos perunapohjaisiin NEU-ruokiin ei kuitenkaan sekään vienyt kaikkia oireita pois; Aatun tassut ja suunpielet oireilivat yhä lievästi. Lopulta päädyimme raakaruokintaan. Raakaruokintaan siirryimme myös, koska pidämme siitä, että näemme konkreettisesti, mitä Aatu suuhunsa laittaa. Uskomme, että raakaravinto on puhdas ja luonnollinen tapa ruokkia koiraa. Aloitimme raakaruokinnan suositusten mukaan broilerilla. Kahden viikon jälkeen Aatun iho oli j ä r k y t t ä v ä s s ä kunnossa. Vaihdoimme kanan kokonaan pois ja aloitimme ns. laajennetun eliminaatiodieetin. Laajennetussa eliminaatiodieetissä, kuten eläinlääkärimme sitä kutsuu, annoimme Aatulle ilman varoaikoja hirven, poron, hevosen, lohen ja lampaan lihaa ja sisäelimiä. Kasvissoseen lisäsimme milloin mitäkin.

Vaikka laajennettu eliminaatiodieetti auttoi, eivät Aatun oireet edelleenkään hävinneet kokonaan. Joulun tienoilla Aatun iho-oireet pahenivat jälleen. Nyt Aatun iho rupeutui myös korvista, kyynärpäistä ja rintakehästä. Tilannetta ei helpottanut, tuolloin jo varmistunut, tieto varasto- ja pölypunkkiallergiasta; mistäs sitä enää tietää, mikä oire johtuu ruoasta ja mikä punkeista. :( Tällä hetkellä Aatulassa harjoitetaan ns. ankaraa eliminaatiodieettiä, jossa proteiinilähde lisätään ruokavalioon hiljalleen ja yksitellen. Aatu saa siis nyt proteiininsa ainoastaan hirven ja poron lihasta. Annamme saatavuuden mukaan myös hirven ja poron sisäelimiä ja luita. Kasvissoseen olemme puolestaan pyrkineet pitämään mahdollisimman neutraalina, ja siihen on laitettu ainoastaan kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia. Kaikki viljat ja teolliset puruluut on jätetty pois niiden sisältämien varastopunkkien vuoksi. Ravintolisinä Aatu saa kalsiumia, merilevää ja rasvahappovalmisteita. Annamme Aatulle myös tyrnimarjarouhetta ja nokkosjauhetta (näissäkin periaatteessa varastopunkkien riski). Nyt näyttää siltä, että olemme oikeilla jäljillä; Aatun iho voi kauttaaltaan hyvin eikä kutinaa ole juuri nimeksikään. :)

Ankaraa eliminaatiodieettiä on nyt takana kolmisen viikkoa. Tarkoitus on seurata tilannetta vielä muutama viikko ennen seuraavan proteiinilähteen lisäämistä. Myös siivousrutiineja on Aatulassa muutettu entistä perusteellisempaan suuntaan. Lisäksi Aatulassa on käytössä pölypunkkeja ehkäiseviä huuhteluaineita, Aatuhan siis nukkuu sängyssä äiskän ja iskän keskellä. Vielä ei onneksi ole tarvinnut laittaa isäntää lattialle nukkumaan. Kaikki peukut ja tassut pystyyn, että saamme pölypunkit ja ruokavalion kuriin ja ojennukseen ennen seuraavaa siitepölykautta. Äiskällä on nimittäin vahva epäilys, että Aatulla on sittenkin myös siitepölyallergiaa, sanoivatpa talvella otetut testit mitä vaan. 

Lopuksi on vielä todettava, että Aatulassa ollaan onnekkaita, koska allergiat ovat tähän mennessä olleet selvitettävissä ja oireet kotikonstein hoidettavissa, ilman kortisonia ja antibiootteja siis. Todennäköisesti Aatun allergiat ovat niin lieviä, että oikeilla, altistumista ehkäisevillä toimilla Aatun allergiat pysyvät hallinnassa eikä varsinaisia allergiahoitoja tarvita.  Onnellinen saa olla myös siitä, että allergiat eivät ole huonontaneet Aatun elämänlaatua merkittävästi; isäntä itse ei juuri näytä oireista kärsivän. Asiat voisivat siis olla paljon huonommin! :) 

Onnelliset kaverukset :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti